Liisan seikkailut ihmemaassa
Liisa on perheineen muuttopuuhissa. Vanha koti ja tutut kaverit ja leikkipaikat ovat saaneet jäädä. Liisan mieli on apea ja uuden pihan lapset tuntuvat pelottavilta. Yht´äkkiä alkaa tapahtua. Paikalle ilmestyy Valkea Kani ja Liisan seikkailut Ihmemaassa voivat alkaa.
Viialan Työväennäyttämön lasten ja nuorten teatteri-ilmaisun ryhmien sekä Notek-projektin suuri satsaus on tänä vuonna valmistaa Lewis Carrollin iki-ihana lastenkirja Liisan seikkailut ihmemaassa teatteriesitykseksi.
Yhteisen esityksen valmistaminen on ollut suuri seikkailu, jolta ei ole puuttunut ilon ja oivalluksen hetkiä. Olemme yhdessä onnekkaasti kiertäneet salakavalat karikot ja selvittäneet pulmalliset tilanteet. 22 lasta ja nuorta ovat tehneet työtä innolla ja ehtymättömällä energialla, silloinkin kun harjoituksiin tulo on tuntunut koulun ohessa aika raskaalta..
Syksyn aikana lapset ja nuoret ovat teatteri-ilmaisun tunneilla ideoineet Liisan tapahtumia, puvustusta ja lavastusta ja kehitelleet hahmoja ja vuorosanoja. Liisa onkin selkeästi tämän päivän lapsi, jonka mielikuvitus loihtii esiin ikimuistoiset hahmot – valkean kanin, hattuhassisen, hangon kissan, vilpikonnan ja herttakuningattaren.
Ensi-ilta 30.12.2001 Tekijät:
Käsikirjoitus |
Lewis Carroll |
Ohjaus ja sovitus |
Hilkka Hyttinen |
Suomennos |
Tuomas Nevanlinna |
Puvustus-, lavastus- ja tarpeistotyöryhmä |
Susanna Saxberg-Tesmala
Antti Kantanen
Marika Heiliö
Sari Lahovuori
Aija Kuusela
Jari Hovilainen
Tapio Tesmala-Saxberg
|
Valo-ja äänisuunnittelu |
Niklas Vainio |
Valo-ja ääniajot |
Niklas Vainio
Janne Koukkula |
Kuvat, juliste ja käsiohjelma |
Susanna Lyly |
Tuotanto |
Notek ja Viialan teatteri |
Rooleissa
Liisat |
Julia Mäntylä
Heidi Tromstedt
Kaisa Kujanpää
Veera Lumijärvi |
Liisan äiti |
Laura Honkala |
Liisan sisko |
Saara Järvinen |
Valkea kani |
Riina Soukkajärvi |
Pullo, Kakku |
Maiju Landström |
Toukka |
Niina Croon |
Kalalakeija |
Kia Kinnunen |
Sammakkolakeija |
Julia Manninen |
Kreivitär |
Krista Holma |
Hangon kissa |
Minttu Kivi |
Keittäjätär |
Laura Honkala |
Lapsi |
Tuukka Hakkarainen |
Maaniskuun rusakko |
Krista Varonen |
Hattu Hassinen |
Lauri Paavola |
Murmeli |
Riikka Salminen |
Puutarhuri viitonen |
Teemu Landström |
Puutarhuri seiska |
Maiju Landström |
Puutarhuri kakkonen |
Julia Manninen |
Herttakuningas |
Mika Eskola |
Herttakuningatar |
Veera Väätäinen |
Airutsotilas |
Meri Lahti |
Vilpikonna |
Niina Aakala |
Sotilas |
Tuukka Hakakrainen |
Lisäksi |
pihan lapsia
merieläviä
hoviväkeä
|
|
|
|