Vesarannan kesäteatteri
EMMA ELVYTTÄÄ
Vesarannan kesäteatteri esittää Vammalan Houhajärvellä kesällä 2008 Simo Ojasen hulvattoman maalaiskomedian Emma elvyttää. Näytelmän ohjaa Marianne Aalto.
Ensi-ilta on juhannuksen jälkeen, keskiviikkona 25.6.2008. Näytöksiä on keskiviikkoisin ja sunnuntaisin heinäkuun loppuun asti. Ohjelmassa on myös yönäytös perjantaina 25.7. Viimeinen näytös on sunnuntaina 27.7.
Emma elvyttää sijoittuu kesäiseen maalaismaisemaan, Aholan talon pihapiiriin.
Aholan Emma on tomera emäntä. Perheen miehet, ukko Paavali ja keski-ikää lähestyvä poika Sulho saavat satikutia jatkuvasti. Sanojen lisäksi lentävät myös tavarat. Erityisesti Emmaa raivostuttaa se, ettei poika ole saanut hankittua itselleen vaimoa. Kun luovan toiminnan kurssia kyläläisille vetämään tullut kulttuuriohjaaja Satu majoittuu telttaan Aholan pihalle, huomaa Emma tilaisuuden koittaneen. Muutkin kyläläiset tulevat kalliille kurssille omine odotuksineen: yksi haluaa kahvitaukoja, toinen Satua ja joku on innostunut jopa kurssista, jossa leikitään maapalloa ja rakennellaan pensasmöhkiäistä.
Emma pitää ohjia hallussaan pyssyn avulla, eikä päästä ketään Sulhon ja Sadun väliin, sillä miniä on saatava taloon. Asiat eivät kuitenkaan mene niin, kuin Emma on suunnitellut. Mutta kuka lopulta saakaan kenet?
Tervetuloa viihtymään Vesarantaan!
![]()
keskiviikko 25.6.2008 klo 19 ENSI-ILTA
su 29.6. klo 19
ke 2.7. klo 19
su 6.7. klo 19
ke 9.7. klo 19
pe 11.7. klo 19
su 13.7. klo 19
ke 16.7. klo 19
su 20.7. klo 19
ke 23.7. klo 19
pe 25.7. klo 22 YÖNÄYTÖS
su 27.7. klo 19 viimeinen näytös
![]()
Liput: aikuiset 10 euroa, lapset 5 euroa.
Ryhmät: yli 20 henkeä 9 euroa.
![]()
|
HUOM!! ENNAKKOVARAUKSET PUHELIMITSE VAIN YLI 20 HENGEN RYHMILLE! Ryhmävaraukset maanantaisin ja torstaisin yli 20 hengen ryhmille: puh. 040 416 6839. Varatut ryhmäliput pyydetään noutamaan klo 18 mennessä. |
TEATTERIRINKI
Teatteririnki on epävirallinen alueen harrastajateattereiden yhteenliittymä. Lisää...
KESÄTEATTERIESITYKSET
- Hauhon näyttämötaiteen harrastajat: Vain muutaman huijarin tähden
- Lempäälän Nuorisoseura : Mooses Viinanen, Luojan Mieliharmi
- Lempäälän Nurkkanäyttämö: 1918
- Ramppi-teatteri, Kangasala : Suden hetki
- Ruoveden teatteri : Prinsessa Ruusunen
- Rönnin kesäteatteri : Kätkäläinen
- Toijalan Näyttämö: Akkaralli
- Toijalan Näyttämö ja Viialan teatteri: Kiviä taskussa
- Voipaalan kesäteatteri: Viisi naista kappelissa
- Vesarannan kesäteatteri: Emma elvyttää
HUOMIOI SEURAAVA
- Tällä sivulla olevat esitysten tiedot ovat jäsenteattereiden itsensä ilmoittamia. Viialan teatteri ei vastaa mahdollisista virheistä tai ohjelman muutoksista.
Harrastajateatterit: Jos haluatte kesäteatteriesityksenne näille sivuille, ottakaa yhteyttä Viialan teatteriin.
- Tällä sivulla olevat esitysten tiedot ovat jäsenteattereiden itsensä ilmoittamia. Viialan teatteri ei vastaa mahdollisista virheistä tai ohjelman muutoksista.