|
Arkiston helmiä
Arkistoon on siirretty jo esityksensä saaneiden näytelmien kotisivut. Klikkaamalla näytelmän otsikkoa pääset tutustumaan sivuihin.
SARANAT JA SARDIINIT
Michael Frayn vuonna 1980 kirjoittama näytelmä Noises Off, suomennettuna Saranat ja sardiinit on parissakymmenessä vuodessa kehittynyt klassikoksi lajissaan. Ensi-ilta oli keväällä 2008
KIVIÄ TASKUSSA
Kahden harrastajateatterin yhteistyön tuloksena esitetään Marie Jonesin kirjoittama, Henri Kapulaisen suomentama ja Arto Mantelan ohjaama naytelmä Kiviä Taskussa. Näytelmääsä on vain kaksi näyttelijää, jotka esittävät kaikkiaan 15 eri roolihenkilöä. Rooleissa nähdään Kari Lankinen ja Timo Vepsäläinen.
KOHTALON TANGO
Vahva musiikkipitoinen näytelmä suomalaisesta tangosta 1960-luvun maisemissa. Näytelmä kertoo tangosäveltäjä Unto Monosen elämän eri vaiheista ja kiemuroista - niin iloista ja suruista. Näytelmää siivittää Monosen tunnetuimmat hiti vuosien varrelta. Näytelmän ohjaus Arto Mantela. Ensi-ilta näytelmästä oli 16.3.2007.
PESÄRIKKO
Viialan Teatterilla sai lokakuussa ensi-iltansa Orvokki Aution kirjoittama, Susanna Saxberg-Tesmalan sovittama ja ohjaama Pesärikko. Pesärikko on vaikuttava kertomus nuoren naisen kasvamisesta aikuisuuteen perheyhteisössä, jossa salaisuudet pitävät perheenjäseniä otteessaan ja kulissien säilyttäminen on tärkeämpää kuin ihmisen hyvinvointi. Ensi-ilta oli 6.10.2006
SETSUANIN HYVÄ IHMINEN
Viialan Teatterissa on vuorossa usean vuoden jälkeen suuri nuorten-produktio. 16 innokasta sekä taitavaa yläaste- ja lukioikäistä Viialasta, Toijalasta ja Kylmäkoskelta kohtaa todellisen haasteen tämän ajatuksia herättävän näytelmän parissa parissa. Ensi-ilta oli 28.4.2006
LASTENRYHMIEN DEMOESITYKSET
Torinon täräykset ja Kummituskartano valloittivat täydet katsomot sunnuntaina 7.5.06 teatterilla
ILTATÄHTI
Raila Leppäkosken hulvattoman hauskan näytelmän Iltatähti ensi-ilta oli 4.11.2005.
ANNE FRANKIN PÄIVÄKIRJA
Frances Goodrichin ja Albert Hackettin Anne Frankin päiväkirja sai ensi-iltansa Viialan teatterilla 4.2.2005.
AINA JALOISSA
Rami Saarijärven Aina Jaloissa oli sydämenlämpöinen komedia kenkäkauppias Leo Tuhkasesta, ensi-ilta oli 24.9.2004.
OZ MAAN VELHO
Tarina Dorothyn ja hänen ystäviensä seikkailuista Oz-maan velhon valtakunnassa löytää tiensä Viialan Hirvialhon koululle tänä keväänä.
Viialan Työväennäyttämön ja NOTEKin yhteinen nuortenryhmä valmistaa TeM Jukka Puronlahden ja monen muun teatteriammattilaisen avustuksella uudenlaisen huiken esityksen klassikko-näytelmästä. Ensi-ilta 16.5.2004
SALATTU LAAKSO
Viialan teatterin ja Notekin yhteisen lastenryhmän kevät on sujunut Inkeri Rosilon näytelmän Salattu laakso harjoituksissa. Ensi-ilta 25.4. 2004
PÄÄSIÄSIVIERAS
Pääsiäisvieras on lyhyt esitys pupujen pääsiäisenvietosta ja sen suunnittelusta. Näyttelijät ovat 7-11 –vuotiaita ja monet ensimmäistä kertaa näyttämöllä. Ensi-ilta 4.4.2004
TÄYDELLISET HÄÄT
Robin Hawdonin Täydelliset häät esityksen ensi-ilta oli 24.1.2004. MIMMI-LEHMÄ JA VARIS
Jujja ja Tomas Wieslanderin Mimmi-lehmä ja Varis sai ensi-iltansa 22.11.2003.
MYRSKYLUODON MAIJA
Myrskyluodon Maijaa esitettiin keväällä 2003 lähes täysille katsomoille. Esityksen näki keväällä reilut toista tuhatta katsojaa. Musiikkinäytelmä jatkoi ohjelmistossa syksyllä 2003.
ISO PAHA SUSI
Lastenryhmän esitys Iso Paha Susi valmistui 2003 helmikuun alussa Parkin siätiloihin Notekin toimiston viereiseen tilaan.
Esityksen ohjasi Hille Hyttinen.
NOKIPOIKA
Nokipoika-näytelmä sai ensi-iltansa 6. huhtikuuta 2002 Teatteri Nahkiksen näyttämöllä Viialassa . Se oli Suomen kantaesitys.
Näytelmä perustuu sveitsiläisen Lisa Tetznerin nuorisokirjaan Musta veljes-kunta, jonka on näyttämölle dramatisoinut Jonas Cornell.
LIISAN SEIKKAILUT IHMEMAASSA
Viialan Työväennäyttämön lasten ja nuorten teatteri-ilmaisun ryhmien sekä Notek-projektin suuri satsaus on vuonna 2001 valmistaa Lewis Carrollin iki-ihana lastenkirja Liisan seikkailut ihmemaassa teatteriesitykseksi.
MONNIHARPPU
Viialan teatterin uusi aluevaltaus - nukketeatteri sai ensi-iltansa vuonna 2001.
EEMELI METKUILEE
Viialan Työväennäyttämö tuo kesäteatteria keskelle kylää. Eemeli metkuilee Nahkalinnan päiväkodin pihalla 27.6.2001 lähtien kesä-elokuussa yhteensä 15 kertaa.
LENTÄVÄT MORSIAMET
Tervetuloa seuraamaan taattua ranskalaista farssia kuudella näyttelijällä tarjoiltuna Viialassa Teatteri Nakiksella. Ensi-ilta 16.3. 2001
LUMIKIT
Näytelmä kertoo hellyyttävän kutkuttavaia tarinoita meistä ihmisistä ja erityisesti naisista. Tapahtumapaikkana on sairaalan naistentautien osasto neljä Keski-Suomessa vuonna 1988. Ensi-ilta 6.10.2000.
SPOON RIVER ANTOLOGIA
Näytelmä pohjautuu Edgar Lee Mastersin (1869-1950) "Spoon River Antologia" teokseen (1915). Spoon River on pieni kaupunki kaukana Yhdysvaltojen keskilännessä, jonka viimeisetkin asukkaat ovat kuolleet vuosien saatossa. Kaupungin laidalla kohoaa synkkä hautausmaa, joka toimii näytelmän keskipisteenä. Ensi-ilta 14.4.2000
KUUN JA AURINGON LAPSET
Se on mittatilaustyötä, viimeistä piirtoa myöten omatekemä:näyttelemistä, tanssia, laulua ja soittoa yli 40 viialaisnuoren voimin. Ensi-ilta 26.3.1999
AKKARALLI
Rakastavia, rohkeita ja reheviä vaisia ei tule puuttumaan Hurmalaisen isännän ympäriltä, kun Akkaralli ryörähtää käyntiin Viialassa. Akkaralli on Viialan Työväennäyttämön näytelmä, joka saa ensi-iltansa 21.11.1998.
ADALMIINAN HELMEN KALASTUS
Prinsessa Adalmiinan helmen kalastus on kirjoitettu Sakari Topeliuksen satuun pohjaten, mutta sekoittaen siihen ripaus tätä päivää ja nykyaikaa. Ensi-ilta keväällä 1998.
|